search

Rahoitus

Laajakaistarakentamiseen ja muihin digitalisaatiota edistäviin hankkeisiin on mahdollista saada julkista rahoitusta eri lähteistä

Kansallinen rahoitus

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kyläverkkojen rakentamista sellaisille alueille, joille huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakennu. Kyläverkkotukea voi hakea laajakaistan rakentamiseen kylälle tai useamman kylän alueelle. Tukea voi hakea kunta, yhdistys, osuuskunta ja pieni tai keskisuuri yritys.

Maaseudun laajakaistainvestointeihin on rahoituskaudelle varattu noin 53 miljoonaa euroa. Tukea voi saada korkeintaan 65 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, ja se maksetaan jälkikäteen. Osa hankkeen rahoituksesta voi olla talkootyötä.

Traficomin Laajakaistatukiohjelmassa myönnettiin valtiontukea EU:n elpymisvälineestä nopeiden laajakaistaverkkojen rakentamiskustannuksiin 27 miljoonaa euroa vuosina 2022-2023. Määräaika tukihankkeiden valmistumiselle on vuoden 2025 lopussa.

EU-rahoitus

Laajakaistahankkeiden ja muiden digitalisaatiota edistävien hankkeiden rahoitukseen on tarjolla useita suoraan EU:sta haettavia rahoitusvaihtoehtoja. Rahoitusta voi hakea vaikka hankkeelle hakisi myös kansallista tukea.

Laajakaistahankkeiden rahoitukseen on tarjolla useita suoraan EU:sta haettavia rahoitusvaihtoehtoja. Rahoitusta voi hakea vaikka hankkeelle hakisi myös kansallista tukea. Suoraan EU:sta haettavaan rahoitukseen sovelletaan kunkin rahaston omia sääntöjä, eikä rahoitus pääsääntöisesti vaikuta kansallisesti myönnettävän tuen määrään.

Lisätietoa rahoituksesta

EU-komission opas laajakaistarahoituksesta arrow_drop_down

EU-komissio julkaisi keväällä 2022 oppaan laajakaistarahoituksesta. Oppaassa esitellään eri julkisen tuen lähteitä, kuten EU:n elpymisrahasto, maaseuturahasto ja CEF Digital -hanke.