search

Maakuntien laajakaistaohjelmat

Maakuntien laajakaistaohjelmat

Maakuntaliitot ovat julkisesti tuetun verkonrakennuksen keskeisiä toimijoita. Ne laativat suunnitelman laajakaistan kehittämistoimista ja koordinoivat maakunnassa käynnistettyjä hankkeita. Valtiontukiohjelmassa maakuntaliittojen on yhdessä kuntien kanssa määriteltävä hankealueet ja kilpailutettava verkonrakentajat.

Jos sinulla on ehdotus alueesta, minne on tarpeen saada huippunopea valokuituyhteys, eikä kaupallista tarjontaa ole, ota yhteyttä kotikuntasi tai maakunnan laajakaistayhteyshenkilöön tai laajakaistatoimistoon. Voit olla yksityishenkilö, yrittäjä, järjestötoimija tai kunta-aktiivi. Yksi tärkeimmistä tekijöistä laajakaistahankkeen onnistumiseksi on riittävä asiakasmäärä, jotta verkonrakennus olisi taloudellisesti kannattavaa. Siksi ruohonjuuritason toiminta ja potentiaalisten käyttäjien aktivointi on ensisijaista, kun uusia hankkeita suunnitellaan.

Etelä-Karjalan liitto

Laajakaistahankkeet

Etelä-Pohjanmaan liitto

Etelä-Pohjanmaan liitto edistää alueellaan laajakaistayhteyksien rakentamista. Laajakaistayhteyksien rakentamista on alueella tuettu laajakaistarakentamisen tukilain (Nopea laajakaista -hanke), ELYjen ja Ruokaviraston kautta. Lisäksi rakennushankkeita on toteutettu maakunnan Leader-ryhmien tuella.

Laajakaista-asiat

Etelä-Savon maakuntaliitto

Etelä-Savon tavoitteellinen tietoliikenneverkko -selvityksen tavoitteena on lisätä tietoa tietoliikenneyhteyksien kehittämismahdollisuuksista Etelä-Savon maakunnassa.

Etelä-Savon tavoitteellinen tietoliikenneverkko

Hämeen liitto

Yhteystiedot

Kainuun liitto

Laajakaista Kainuussa

Keski-Pohjanmaan liitto

Laajakaistatukihaku

Keski-Suomen liitto

Laajakaista kaikille -hanke

Kymenlaakson liitto

Laajakaistahankkeet

Lapin liitto

Kuitua kuntiin -hankkeella kehitettiin Lapin kuntien valmiuksia ja mahdollisuuksia laajakaistanrakentamisen toteuttamisessa. Hankkeessa selvitettiin mukana olleiden kuntien laajakaistatarpeita. Selvityksen pohjalta laadittiin alustavat verkkosuunnitelmat ja kustannusarviot sekä kartoitettiin mahdolliset yhteistyöalueet rakentamiselle.

Kuitua kuntiin – Lapin kuntien laajakaistarakentamisen kehittämishanke

Pirkanmaan liitto

Digitaalinen saavutettavuus mahdollistaa sen, että maakunnan asukkaat pääsevät tasa-arvoisesti palvelujen ääreen. Laajakaistatukihanke 2022-2025 vie tätä kohti.

Digitaalinen saavutettavuus

Pohjanmaan liitto

Yhteystiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto hallinnoi Kaista kaikille -yhteishanketta, jossa koordinoidaan ja valmistellaan kahdeksan maakunnan laajakaistahankkeet: Etelä-Pohjanmaa, Lappi, Kainuu, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa sekä Pohjois-Savo.

Kaista kaikille -hanke

Meijän Digi -hanke (1.10.2020-31.12.2022) opastaa käyttäjiä sähköisten palveluiden käytössä ja edistää sähköisten palveluiden käyttöä sekä kehitystä. Hanke edistää myös huippunopeiden tietoliikenneyhteyksien rakentamista ja käyttöönottoa maaseudulla.

Meijän Digi -hanke

Pohjois-Pohjanmaan liitto

Maakuntaohjelman toimenpidesuunnitelma 2021-2022 sisältää toimia laajakaistan edistämiseksi

Pohjois-Savon liitto

Hankerahoitus

Päijät-Hämeen liitto

Nopeat laajakaistayhteydet Päijät-Hämeessä

Satakuntaliitto

Laajakaistatuki

Uudenmaan liitto

Valtio tukee uusien laajakaistayhteyksien rakentamista Uudellamaalla

Varsinais-Suomen liitto

Maaseudun yritys- ja hanketuet