search

Traficom on myöntänyt valokuituverkkojen rakentamiseen 15 miljoonaa euroa – eniten tukea Etelä-Savoon ja Pirkanmaalle

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt nopeiden valokuituverkkojen rakentamiseen valtiontukea 15 miljoonaa euroa vuonna 2022 käynnistyneessä laajakaistatukiohjelmassa. EU:n elpymisvaroista valokuituverkkojen rakentamiseen varattua tukirahaa on jäljellä vielä noin 17 miljoonaa euroa ja se tulee kohdistaa tukihankkeille vuoden loppuun mennessä. Valtiontukea on tähän mennessä myönnetty seitsemälle verkonrakentajalle kuuden maakunnan alueella.

Vuoden 2022 alkupuolella käynnistyneessä tukiohjelmassa on nyt myönnetty rahoitusta yhteensä 16 laajakaistahankkeelle ja seitsemälle verkonrakentajalle. Traficomin valtiontukipäätöksen ovat tähän mennessä saaneet Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy (IPP), MPY Telecom Oyj, Saimaan Kuitu Oy, Karelnet Oy, Siikaverkko Osuuskunta, Sunet – Suupohjan seutuverkko Oy ja BLC Infra Oy. Tukea ovat hakeneet myös KaseNet Oy ja Vaaranvalo Osk, joiden hakemuksia käsitellään Traficomissa paraikaa.

Nopeita valokuituverkkoja rakennetaan valtiontuella avustettuna ainakin Etelä-Savoon, Pirkanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle, Pohjois-Karjalaan, Etelä-Karjalaan ja Etelä-Pohjanmaalle. Rahallisesti mittavin hanke on IPP:n suunnitteilla oleva valokuituverkon rakentamishanke Pirkanmaan Vesilahdella, mutta Traficomin näkökulmasta kaikki toteutettavat hankkeet ovat kallisarvoisia. ”Nopeiden ja toimintavarmojen viestintäyhteyksien tarve kasvaa jatkuvasti. Suomessa on kattavat mobiiliyhteydet ja myös kotitalouksien valokuitusaatavuus on viime vuosien aikana kasvanut. Tästä huolimatta vasta vähän yli puoleen suomalaisista kotitalouksista on saatavilla valokuituyhteys. Kattavat ja toimivat yhteydet mahdollistavat kotien nopeat digitaaliset palvelut ”, korostaa ylijohtaja Jarno Ilme.

Lisää uutisia

feed Kyläverkkotuki

EU:n maaseuturahoituksen laajakaistahankkeiden julkiset kuulemiset

Löydät täältä kaikki EU:n maaseuturahoituksen kyläverkkotukien julkiset kuulemiset.

feed Yleinen

Lausuntokierros käynnissä: Päivitetty määräys rakenteiden, rakennelmien ja laitteiden sijoittaminen tiealueelle

Lausuntopyynnön diaarinumero: TRAFICOM/338244/03.04.03.00/2023 Määräyksellä päivitetään vuonna 2018 annettu Liikenneviraston määräys johtojen ja rakenteiden sijoittamisesta maantien tiealueelle (LIVI/44/06.04.01/2018). Määräyksessä annetaan tekniset…

feed Yleinen

TUUTTI-hankkeessa muodostetaan Suomen viestintäverkkopolitiikan linjat vuoteen 2037 asti

Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt turvallisuutta ja uutta talouskasvua tietoverkoista eli TUUTTI-hankkeen. Hankkeessa luodaan Suomen linjaukset turvallisen ja digitalisaatiosta kestävää…